Pyöräretki Wolfgangsee
9. - 14. huhtikuu 2013

Simbach - Wolfgangsee

 

 

 

Istumme Herbertin ruokapöydän ääressä syksyllä 2012 . Olen menossa viininkorjuuseen Frankeniin seuraavana päivänä ja keskustelemme Herbertin polkupyöräretkistä. Kysyn Herbertiltä voisinko minäkin tehdä samanlaisia pyöräretkiä, kun nyt samanikäisiä ollaan. Tosin olen viimeeksi tehnyt sadan kilometrin polkupyörämarssin viisikymmentä vuotta sitten upseerikoulussa. Saatuani myöntävän vastauksen lyömme lukkoon seuraavaksi kevääksi retken Itävaltaan Wolfgangseelle.

Olimme syksyllä laulaneet kuoromme vuosikonsertissa säveliä operetista ”Weisses Rössl” ja se oli jäänyt soimaan alitajuntaani. Halusin viettää 70-vuotispäiviäni ”Salzkammergutissa”, jossa ”olo on riemuisa aina, eikä murhe mieltämme paina”, kuten laulun sanoma julistaa.

Huhtikuussa 2013 lähdimme matkaan. Sain lainaksi Traudl´in pyörän ja asiaankuuluvat varusteet. Tarkoituksemme oli ajaa Inn-joen vartta Salzburgiin ja sieltä edelleen Wolfgangseelle. Matkustimme junalla Simbachiin ja nousimme ratsaille. Ylitimme joen Itävallan puolelle Braunaun kaupunkiin ja ihailimme sen maalauksellisia, barokin-tyylisiä kaupunkinäkymiä. Alussa noudatimme joenvarren melko tasaista pyörätietä, mutta sitten tuli, vastoin odotuksia, melko mäkisiä osuuksia, joissa nousuja ja laskuja oli satoja metrejä. Tottumattomalle se oli tuskien taivalta ja etenkin ahteri joutui koville. Siitä huolimatta emme luopuneet kiipeämästä jyrkkää mäkeä ylös Burghausenin linnaan. Guinnesin ennätysten kirjan mukaan se on yli kilometrin mittaisena  maailman pisin linna. Myöhäisromantiikasta gotiikkaan on siellä rakennuksia säilynyt hyvässä kunnossa. Vuorenharjanteella sijaitsevana se on ollut pronssikaudesta lähtien jatkuvasti asuttuna. Jokilaaksossa sijaitseva nätti pikkukaupunki mahtavine Inn-Salzach-tyylisine porvaristaloineen antaa aavistuksen suolakaupan aikaisemmasta merkityksestä Burghausenin kaupungille. Nykyään suolan merkitys on marginaalinen.

Linnanravintolassa ruokailtuamme jatkamme matkaa kevyessä sateessa ja iltaa kohti viilenevässä ilmanalassa. Herbertin mielestä kaikista Baijerin kyläpahasistakin löytyy kunnon majatalo, miksi sitten ei Tittmoningista, joka on seuraava kohteemme. Kylmissämme ja vettä valuvina etsimme turhaan yösijaa, mutta niistä muistuttavat vain haalistuneet kyltit. Meitä neuvotaan eteenpäin; muutaman kilometrin päästä pitäisi löytyä kelpo hotelli, ensin vain eteenpäin, sitten oikealle ja sitten vasemmalle ja sitten…  Viimeiset kilometrit sateessa matelevat tuskaisen hitaasti. Luksusyösijaa ei löydy, mutta vihdoin Pietlingissä onnistaa: majatalon valot loistavat kutsuvasti. Vaatteet kuivumaan, lämmintä vaatetta ylle ja ravintolaan syömään emännän herkkuja. Sanoin viiniä maisteltuani Herbertille, että on aivan sama sataako, vai paistaako aurinko: Wolfgangsee on aina matkan arvoinen.

Aamulla matka jatkuu ja Laufenissa pysähdymme vilkkaan kadun varrelle. Erään rahamaailmaa edustavan rakennuksen päädyssä komeilee vanhakantaisilla kirjaimilla Web-osoite. Hieman meitä huvittaa tämä muuten hienosti entistetyn rakennuksen jonkinmoinen kauneusvirhe. Jätämme sen omaan arvoonsa ja ylitämme Salzach-joen erittäin kaunista vanhaa terässiltaa pitkin Itävallan puoleiselle rannalle Oberndorfiin. Täällä syntyi n. 200 vuotta sitten eräs maailman tunnetuimmista joululauluista:”Jouluyö, juhlayö” (Stille Nacht, Heilige Nacht).

Melko yksitoikkoinen, mutta muuten mukava metsätie johtaa viimeiset kilometrit Salzburgin keskustaan. Käyskelemme huviksemme vanhan kaupungin kauniita näkymiä, arkadeja ja sisäpihoja ihaillen: Getreidegasse, Festspielhaus j.n.e. Jopa näin huhtikuussa kaupunki on täynnä turisteja, etupäässä japanilaisia. Syntymäpäivääni ajatellen käyn eräässä salongissa leikkauttamassa tukkaani. Hieman hävettää resupekkana istuutua nätin tytön parturintuoliin, mutta kahvikupponen tuodaan eteeni ja tunnen itseni toivotuksi vieraaksi tähän Mozartin kaupunkiin.

Ilma on niin lämmin, että aterioimme ulkoilmakahvilassa sisäpihalla, jonka yhdellä sivulla on Mozartin syntymäkoti. Herbert ei ollut aivan tyytyväinen omaan annokseensa, josta harmistuneena hänen tarkkaavaisuutensa ei ollut aivan kohdallaan hotelliamme etsiessämme. Eräässä risteyksessä hän kolaroi naispyöräilijän kanssa, joka kääntyi suoraan hänen eteensä. Molemmat selviävät ehjinä anteeksipyydellen, vaikka nainen olikin syyllinen osapuoli.

Hotellimme oli edullinen ja aamiainenkin aivan maittava, kun seuraavana aamuna valmistauduimme retkemme loppuosuudelle. tihkusateessa ja koleahkossa säässä (+7C) suuntaamme kohti St.Wolfgangia, jonne ei varsinaista pyörätietä ole. Alkumatka 10 km on miestä syövää jyrkähköä nousua n. 300 metrin korkeuteen kapeahkoa maantien reunaa. Ihmeekseni (ja etenkin Herbertin) olen saanut tekniikan haltuuni ja matka sujuu edellispäivää paremmin. Ohitamme kauniin Fuschlseen vain muutamalla vilkaisulla, sillä sateinen sää märkänä ja viluisena ei houkuta maisemien ihailuun.

St.Gilgenissä Wolfgangseen länsirannalla vietämme ravintolan lämmössä pitkän tovin aterioiden  vettä valuvana ja vaatteita kuivatellen. Hotellimme Weisses Rössl on melko lähellä vastarannalla, mutta valitettavasti joudumme kiertämään koko järven, sillä toivomaamme laivayhteyttä ei vielä tähän aikaan keväästä ole käytössä. Viimeiset 18 km pyörän selässä laakealla rantatiellä hotelli koko ajan silmissämme siintäen siivittää retkemme kulkua. Mutta kuten sloganimme kuului: satoi tai paistoi, Wolfgangsee on aina matkan arvoinen.

Weisses Rössl ei näytä aivan samalta, kuin 60-luvun filmissä, jossa Peter Alexander hovimestarina lauloi turistien sydämiin ja lompakoille. Saamme kuitenkin viehättävän huoneen, jonka terassilta avautuu huikea näkymä järvelle ja kauempana siintäville vielä osittain lumen peittämille vuorille.

Varsinainen turistisesonki ei vielä ole alkanut mutta siitä huolimatta matkailijoita, lähinnä japanilaisia, käyskentelee kujilla ja harvoissa auki olevissa liikkeissä. Mutta mitäpä siitä, pääasia on viettää 70-vuotispäiviäni ravintolassa, jossa operetti ”Valkoinen hevonen” on levittänyt iloa ja riemua.

Herbertin avustuksella ja asiantuntemuksella 6-ruokalajin illallisesta selviydytään hienosti. Olihan Herbert jo käynyt harjoittelemassa samaisessa ravintolassa viettäen Traudlìn kanssa omia 70-vuotispäiviään muutama kuukausi aikaisemmin.

Keskiajalla eräs merkittävimmistä pyhiinvaelluskohteista oli St Wolfgang, jonka niminen pyhimys oli oleskellut täällä. Kylän kirkko on 12. vuosisadalta, ehkäpä vieläkin vanhempi. Nykyään St. Wolfgang tunnetaan hotellistaan ”Weisses Rössl”. Benatzkyn operetissa on tosin mainittu samanniminen hotelli, joka sijaitsi Lauffenissa. Mutta eräs hyvän liikevainun omaava ravintoloitsijarouva huomasi tilaisuutensa tulleen ja mainosti Saksaan suuntautuneella mainosturneellaan oman hotellinsa St. Wolfgangissa olevan se oikea  ”Weisses Rössl”. Näin ainakin tarina kertoo tapahtuneen ja lopullisestihan se tuli tunnetuksi täällä filmatussa laulunäytelmässä, jossa pääosaa esitti Peter Alexander.

Aamulla taas vaihteen vuoksi satoi, joten  jätimme pyörämme talliin ja matkustimme bussilla järven itäpuolella sijaitsevaan Bad Ischliin.Vaikka kaupungissa on vain 13000 asukasta näyttää se kokoaan isommalta: kauniita puistoja, muinoinen mannermainen Grand Hotel, ylimitoitettu Postitalo ja erinomainen kaupunkikaava j.n.e. Keisari Franz Josef ja keisarinna Sisi viettivät täällä kesiään  upeassa linnassa valtiovieraita vastaanottaen. Samaisen linnan kirjoituspöydällä allekirjoitti keisari sodanjulistuksen Serbialle ja aloitti näin ensimmäisen maailmansodan.

Menneisyys kesäresidenssinä näkyy myös nykyisyydessä. Ihanan maisemapuutarhan keskellä on Sisin siro teehuonepaviljonki, jossa oli monipuolinen valokuvauksen historiaa käsittelevä näyttely.

Palaamme takaisin hotelliimme ja nautimme sen tarjoamista palveluista kuten esimerkiksi uima-altaasta, joka sijaitsee järvessä. Sen vesi pidetään ympärivuotisesti taskulämpimänä: rahalla saa ja valkoisella hevosella pääsee. Lämmityskustannuksista johtui varmaan myös hotellihuoneen melko suolainen hinta. Avantouinti olisi varmaan tullut halvemmaksi, mutta kun järvi ei jäätyne joka talvi.

Nautinnot kestivät aikansa ja paluu arkeen alkoi eli ratsaille ja nokka kohti Salzburgia seuraavana aamuna. Onneksi ei satanut, mutta pahuksen vastatuuli oli niin kova, että alamäessäkin piti polkea.

Hotelli löytyi tällä kertaa ilman kolareita ja illalla saimme kulttuurinälkämme tyydytettyä musiikin opiskelijoiden konsertissa ”Mozarteum”-nimisessä yliopiston salissa. Hienoja esityksiä konsertissa, jonka säveltäjänimiä olivat Alban Berg, Grieg, Beethoven ja Ravel. Se oli tosi upea päätös hienolle pyöräretkellemme.

Viimeisenä päivänä nousimme vielä hammasratasvaunulla Hohensalzburgin linnnaan, jonka arkkitehtuuri ja historia tulivat meille tutuksi, kuten myös alhaalla leviävän kaupungin hienot näkymät.

Iltapäivällä nousimme pyörinemme junaan kohti Moosburgia ja juhlistamme retkemme päättymistä punaviinipullollisella sekä juusto- ynnä muilla herkuilla. Seuraavasta matkasta myös jo alustavasti keskusteltiin, joten perästä kuuluu.